Kesätöihin Keitele Groupille

Opiskelijalle hyvän kesätyöpaikan löytäminen on joka keväinen, kuumotusta aiheuttava rupeama. Läheskään jokainen kesätyötä etsivä ei löydä oman alan työtä, moni jää ilman mitään työpaikkaa. Aiempien kesien kesätöillä on kuitenkin suuri merkitys työelämään siirtymisessä opintojen valmistumisen lähestyessä.

Rekrytoijan näkökulmasta kokemus edes jostain työstä helpottaa päätöstä kutsua hakija haastatteluun: tällainen hakija on usein parempi sanoittamaan osaamistaan suhteessa työelämän vaatimuksiin. Myös kesätyöpaikasta saatu suosittelija on tärkeä tekijä, sillä varsinaisten työelämän näyttöjen vielä puuttuessa ainakin asenteen ja työmotivaation voi tarkistaa henkilöltä, joka on seurannut hakijan työskentelyä läheltä.

Hyvin menneen kesän jälkeen on helppo kysyä pomolta, olisiko opinnäytetyölle sopivaa aihetta. Usein myös ensimmäinen valmistumisen jälkeinen työpaikka löytyy aiempien kesätyöpaikkojen joukosta.

Yleisimmät ongelmat lukemissani kesätyöhakemuksissa liittyvät kahteen asiaan. Ensinnäkin haetaan helposti tehtävää, johon ei ole mahdollista tulla valituksi. Esimerkiksi kesätyönjohtajaksi on vaikea valita henkilöä, jolla ei ole kokemusta johdettavasta tai ainakin sitä lähellä olevasta työstä. Työnjohdollisesta roolista haaveilevan kannattaisikin aloittaa ensimmäisen vuoden opiskelujen jälkeen työntekijänä ja aikaisintaan toisena vuonna haaveilla haastavammista rooleista. Toiseksi rima voidaan asettaa myös liian korkealle. Etenkin teollisuudessa tuotannosta löytyy paljon tehtäviä, joissa ei ole edellytyksiä koulutustaustan tai kokemuksen suhteen. Tehtävät sopivat niin humanisteille kuin bussikuskeille – kuin alan ammattilaisillekin.

Keitele Group tarjoaa tänäkin kesänä kymmeniä kesätyöpaikkoja kolmella paikkakunnalla. Tärkeimpinä kriteereinä tehtävään on täysi-ikäisyys ja oikea asenne työhön. Tehtäviin ei pääasiassa ole vaatimusta aiemmasta kokemuksesta tai tietystä koulutustaustasta. Valtaosa työstä on tuotannon prosessin valvontaan ja avustaviin tehtäviin liittyvää, fyysisesti kevyttä työtä, joka soveltuu kaikille.

Saha- ja puutuoteteollisuus on keskeinen osa Suomen taloudellista hyvinvointia. Samalla kun puukaupasta saatavat tulot parantavat elintasoa joka puolella maatamme, lopputuloksena syntyvät sahatavara ja sen jatkojalosteet sitovat hiiltä erittäin pitkäkestoisesti, ollen siten tärkeä osa siirtymässä kohti ympäristöllisesti kestävää, uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvaa maailmaa. Kesätöissä Keitele Groupilla saat siis arvokasta työkokemusta teollisuudesta, ja olet mukana ratkaisemassa ainakin joitain tulevaisuuden haasteistamme.

Tulevalle kesälle on kaikilla paikkakunnilla vielä joitain paikkoja täyttämättä. Jos kesätyöpaikka 2022 on vielä vaiheessa oleva projekti, tutustu vielä avoinna oleviin paikkoihimme ja laita hakemus tulemaan pikimmiten.

 

Mikael Viitala
HR-päällikkö

Tästä pääset takaisin kesätyöhakuun