Mikä hakkuutapa on sopivin metsälleni

 

Teksti: Markku Remes, kuvat: Keiteleen kuva-arkisto ja Metsäkeskus

Mikä hakkuutapa on sopivin metsälleni

Yhtä kaikkiin metsiin sopivaa hakkuutapaa ei ole olemassa. Metsänomistajien tavoitteet ratkaisevat hakkuutavan, mutta puusto, kasvupaikka ja lainsäädäntö asettavat reunaehdot menetelmille. Metsänomistajilla on käytössä monia metsänkäsittelymenetelmiä, joiden soveltuvuudesta saa tietoa tutkimuksiin ja käytännön kokemukseen perustuvista metsänhoidon suosituksista. Hakkuut tulisikin nähdä osana metsänkäsittelyn kokonaisuutta.

Metsiemme kasvu on uusimman valtakunnan metsien inventoinnin (VMI 13) mukaan lähes kaksinkertaistunut viimeisen 50 vuoden aikana 103 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Puusto on samaan aikaan lisääntynyt miljardilla kuutiometrillä 2,5 miljardiin kuutiometriin.

Viime vuonna runkopuun hakkuut olivat tilastointihistorian toiseksi suurimmat eli 76,3 miljoonaa kuutiometriä. Metsämme on edelleen selvä hiilinielu, vaikka metsien kasvu on hieman laskenut edellisestä inventoinnista. Metsäteollisuuden tuotannon arvo oli yli 18 miljardia euroa. Metsänomistajien kantorahatulot olivat viime vuonna 2,7 miljardia euroa. Metsistä poimitaan marjoja ja sieniä vuosittain yli 60 miljoonaa kiloa.

Hakkuualoille jätettävillä säästöpuilla, tekopökkelöillä, suojavyöhykkeillä sekä tietoisella sekapuustoisuuden lisäämisellä on vastattu huoleen metsäluonnon monimuotoisuuden vähenemisestä. Esimerkiksi monille eliölajeille välttämättömän kuolleen puun määrä on VMI 13:n mukaan lisääntynyt Etelä- ja Pohjois-Suomessa.

Metsien kasvua ja hiilinieluja voidaan lisätä

Metsien kasvua pystytään lisäämään tulevaisuudessa oikea-aikaisella metsänhoidolla ja pienentämällä metsätuhoriskejä. Puuston kasvua ja metsän hiilinieluja voidaan lisätä nopeimmin oikein kohdennetuilla lannoituksilla. Turve- ja kivennäismaiden parhaat kohteet lannoittamalla voitaisiin lisätä vuosittaista puuston kasvua yli 10 miljoonaa kuutiometriä.

Ripeä uudistaminen, sopiva maanmuokkausmenetelmä, jalostetun viljelymateriaalin käyttö ja taimikon alkukehityksestä huolehtiminen lisäävät puuston kasvua. Viljelytaimien käyttö helpottaa myös viljellyn kuusen ja luontaisesti uudistusalalle syntyvien koivujen kasvattamista samassa latvuskerroksessa sekametsänä.

Oikeaan aikaan tehty taimikonhoito lisää kolmanneksen tulevaisuudessa tukkipuun saantoa. Taimikonhoidolla voidaan ohjata puulajijakaumaa sekä aikaistaa myös ensimmäisiä hakkuutuloja kerryttävää ensiharvennusta.

Seuraava harvennus voidaan joskus tehdä yläharvennuksena, joka sopivilla kohteilla lisää tukkipuuston kokonaispoistumaa ja parantaa metsän tuottoa. Yläharvennuksessa poistetaan myös metsän suurimpia puuta ja muu kasvamaan jätettävä puusto harvennetaan laatu- tai alaharvennuksella.

 

Markku Remes on Metsäkeskuksen metsänhoidon johtaja asiantuntija

Pääosa metsistä käsitellään jaksollisesti

Metsässä tehdään yleensä 1-3 kertaa harvennusta ennen uudistushakkuuta. Metsänviljely on kannattavinta rehevillä kangasmailla. Viljelyn kannattavuus heikkenee etelästä pohjoiseen siirryttäessä lämpösumman vähetessä. Esimerkiksi keskisuomalainen tuoreen kankaan kuusikko tuottaa omistajalleen parhaan tuoton, kun uudistushakkuuala viljellään kuuselle tai rauduskoivulle. Rauduskoivua ei kuitenkaan tule viljellä hienojakoisille maille. Avohakkuualojen rajaus kannattaa suunnitella hyvin, jotta ala sulautuu maastoon ja vältetään turhilta tuulenkaadoilta.

Luontaisen uudistamisen menetelmiä ovat männyllä ja koivulla siemenpuuhakkuut, jolloin uudistuminen tapahtuu hakkuualalle jätettyjen kookkaiden puiden siemenistä. Maanmuokkaus parantaa huomattavasti uudistumista. Männyn uudistuminen siemenpuilla onnistuu huonosti liian rehevillä kasvupaikoilla, koska pintakasvillisuus estää taimettumisen ja taimien alkukehityksen. Kuusen luontainen uudistaminen toteutetaan kaistale- tai suojuspuuhakkuilla.

Jatkuva kasvatus ei sovi kaikkialle

Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus eli jatkuva kasvatus tarkoittaa metsänkäsittelyä ilman avohakkuita. Jatkuvaan kasvatukseen kuuluu useita menetelmiä, joista tunnetuimpia on eri-ikäisen metsän kasvatus, jossa tehdään poiminta- ja pienaukkohakkuita.

Merkittävä osa nykyisistä jatkuvan kasvatuksen hakkuista on muutoshakkuita tasaikäisestä erirakenteiseen metsään. Jaksollisen kasvatuksen luontaisen uudistamisen ja jatkuvan kasvatuksen menetelmien välinen raja on häilyvä, sillä esimerkiksi siemen-, suojus-, verho- ja ylispuuhakkuu ovat käytössä molemmissa menetelmissä.

Jatkuvassa kasvatuksessa vältetään viljelyä ja taimikonhoitoa, jolloin säästyy kustannuksia. Jatkuva kasvatus on taloudellisesti kannattava menetelmä sille soveltuville kohteille. Kasvupaikalle sopivan terveen ja elinvoimaisen alikasvostaimikon vapauttaminen isommat puut poistamalla on kannattavaa, kun korjuuolosuhteet sen sallivat.

Kaikkialla käytettynä jatkuva kasvatus johtaa metsien kasvun ja hiilinielujen alenemiseen sekä tiettyjen metsätuhojen lisääntymiseen. Jatkuvan kasvatuksen kannattavuuteen vaikuttaa olennaisesti uudistumiseen kulunut aika. Joillakin aloilla luontainen uudistuminen kestää vuosikymmeniä. Poimintahakkuu ei sovi myöskään juurikäävän pahoin vaurioittamille alueille, koska juurikääpä siirtyy isommista puista taimiin.

Suometsissä suositaan luontaista uudistamista

Suometsien puunkorjuun vaikeutena ovat heikko kantavuus, pitkähköt lähikuljetusmatkat, ojien ylitykset sekä puuston laadun ja määrän suuri vaihtelu jopa samalla leimikolla. Suurin osa suometsistä on kasvatusmetsiä, mutta uudistuskypsien metsien osuus lisääntyy nopeasti.

Suometsissä kannattaa suosia luontaista uudistamista kustannusten, vesistökuormitusten sekä ilmakehään vapautuvien kasvihuonekaasujen välttämiseksi. Varsinkin viljavissa suometsissä on usein luonnostaan erirakenteinen puusto, joihin poimintahakkuut voivat sopia.

Kaistalehakkuut ja pienaukkohakkuut soveltuvat suometsien uudistamiseen, joiden puusto on uudistuskypsää tai ränsistynyttä harvennusten puutteessa. Kaistalehakkuissa hakataan avoimeksi tyypillisesti ojien välinen sarka tai 15-30 metrin levyinen kaistale, joka uudistuu luontaisesti.

Korvet pyritään uudistamaan ilman maanmuokkausta. Karummilla kasvupaikoilla muokkaus on tarpeen, sillä runsas rämevarvusto sekä puutteellisesti hajonneesta karikkeesta muodostunut raakahumuskerros voi estää luontaisesti syntyvien taimien kehittymisen vuosikymmeniä.

Osa suometsienkin uudistusaloista joudutaan viljelemään. Esimerkiksi juurikäävän tartuttamat korvet sekä runsaasti karhunsammalta kasvavat turvekankaat uudistetaan viljelemällä.

Suosittelen metsänomistajia käyttämään monipuolisesti metsänkäsittelyn eri vaihtoehtoja kohteen ominaispiirteistä riippuen.