Metsätyöopissa pienestä pitäen

Metsätyöopissa pienestä pitäen

”Olen aloittanut metsiin liittyvät työt kotitilani metsissä jo polvenkorkuisena, erityisesti minun ja veljeni hommiin kuuluivat istutukset ja harvennukset. Isommassa mitassa kiinnostusta metsäasioihin lisäsi veljeni aloittaessa motokuskina. Viikoittain meillä riitti juttua motokuskin työstä ja haasteista. Erityisiä jutun aiheita olivat isot puut, vaativa maasto, harvennukset sekä syksyn, kevään ja talven ajokelit. Jo silloin, nuorena, syvällä alkoi olla tuntumaa, että metsään liittyvät työt voisivat antaa työtä ja toimeentuloa tulevaisuudessa.

Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan Tampereen ammattikorkeakouluun metsäinsinööriksi.

Työssäni hankintaesimiehenä minua auttavat kokemus, uudet alaani liittyvät tiedot ja taidot sekä asiakkailta saatu palaute ja keskustelut.”

Lopuksi Taneli kertaa vielä metsiin liittyviä harrastuksiaan: ” Talvella hiihto, vaellukset ja samoilu metsissä, sekä kuntosali. Uusimpana harrastuksenani on suppilautailu.

Hankinta-alueeni on lähellä kotiseutuani ja hankinta-alueeseen kuuluvat Keski-Suomessa Jyväskylä, Keuruu, Multia, Petäjävesi ja Uurainen.”

Keiteleen ja Alajärven sahoilla käytetään tukkia nyt aktiivisesti ja ostossa on ensi kesänä hakattavat leimikot. Suurin kiinnostus on mänty- ja kuusitukkivaltaisiin päätehakkuisiin.

Ota yhteyttä ja kysy tarjous leimikostasi!

Taneli Suomäki

Puh. 040 612 6269

taneli.suomaki@keitelegroup.fi

Hankinta-alue: Jyväskylä, Keuruu, Multia, Petäjävesi ja Uurainen