Metsänhoitoa työuran jälkeen
Metsänhoidosta tuli myöhemmän iän ammatti, kuntoilumuoto ja tulonlähde
Seppo Laitamaa omistaa ja hoitaa metsäänsä Ylitorniossa, Pellossa ja Kolarissa. Hän pyrkii metsän myynnissä säännöllisyyteen.
Torniolainen metsänomistaja, varatuomari Seppo Laitamaa teki ensimmäiset metsähankintansa 50-vuotiaana eläkeajan lisätulo mielessään. Investoinnit, joita hän on noin 930 hehtaarin metsäomistukseensa tehnyt, alkavat olla nyt maksettuja.
67-vuotias Laitamaa on saanut metsästä myös uuden ammatin, sekä virkistys- ja kuntoilumuodon itselleen.
”Pidän metsänomistajana tärkeänä metsän omatoimista hoitoa. Pidän siitä hyötyliikuntana. Vanhana urheilijana, kun en viitsi enää lenkille mennä, niin usein mennee metsään. Raivaussahoja minulla on useampia ja sitä hommaa tykkään tehdä kuivan maan aikana”, Laitamaa kertoo.
Hän omistaa metsää Ylitorniossa, Pellossa sekä Kolarissa. Lähimmälle metsäpalstalle on kotoota matkaa oin 70 kilometriä.
”Pyrin metsän myynnissä säännöllisyyteen”
Laitamaa kertoo, että on myynyt Keiteleelle puuta nyt noin neljän vuoden ajan.
”Olen pyrkinyt metsän myynnissä säännöllisyyteen. Toki olen pyrkinyt katsomaan, että koska päätehakkuut kannattaa tehdä – että missä tukin hinta on, mutta harvennushakkuut on tehtävä silloin kun ne ovat tarpeen metsänhoidon kannalta”, Laitamaa sanoo.
Hän on myynyt metsää vuosittain ja myös tälle vuodelle on myyntisuunnitelmia.
”Hinta on ihan hyvällä tasolla. Aiemmin myin suurelle pörssiyhtiölle. Nyt Keiteleen toimintaan olen ollut tyytyväinen.”
Erityisesti Laitamaa kiittelee sitä, että kun hän on myynyt päätehakkuuleimikoita Keiteleelle, yhtiö on ostanut leimikon kokorunkohinnalla.
”Metsän omistajana olen tyytyväinen siihen, että oli puu sitten mitä tahansa kokoa, niin sovimme, että jokaisesta rungosta saan saman hinnan. Yhtiö hyötyy siitä niin, että se saa tehdä mielisensä katkonnan. Metsänomistaja taas hyötyy niin, että ei tarvitse pohtia, että onkohan tukkipuuta mennyt kuitupuukasaan.”
”Metsä on myös jälkipolville”
Laitamaan jäätyä eläkkeelle Tullin palveluksesta metsänhoidosta on tullut yhä tärkeämpi osa hänen elämäänsä. Hän näkee metsän hyvin pitkäjänteisenä omistuksena, joka siirtyy myös jälkipolville.
”On sellaisiakin metsänomistajia, jotka suhtautuvat metsään liian lyhyellä aikajänteellä. Kun sitä metsäähän pitää jättää jälkipolville suurin piirtein samassa kasvukunnossa, kuin mitä on itse sitä saanut.”