Hankintaesimies Matti Liimatainen: “Joukkuepelillä asiat sujuvat.”

Matti Liimataisen askeleet hankintaesimieheksi

 

”Varhaisin metsään liittyvä asia, jonka muistan, on metsän istutusretki ollessani kuusivuotias.
En siinä varmaan ihmeitä saanut aikaan, mutta kannoin pieniä taimia ja söin eväitä.”
Näin alkaa hankintaesimies Matti Liimatainen kertoa miten hänestä tuli hankintaesimies, metsäalan ammattilainen.

”Syntymäpäivälahjaksi oli kyselty mitä Matille lahjaksi? Kuusivuotissynttäreille löysin paketista pikkukirveen ajatuksella, että kyllä se metsämies kunnon työkalun tarvitsee. Sillä kirveellä sitten tein pientä savottaa ja ihmettelen vielä tänäkin päivänä, ettei kirves pahemmin lipsahtanut käteen tai jalkaan.

“Tällainen se oli, kirves, jonka sain pikkupoikana synttärilahjaksi. Jonnekin aika on sen kuljettanut, mutta muistot elävät. Joka kerta, ottaessani nykyisen pikkukirveeni repusta nuotiopuiden tekoon, muistelen lämmöllä pikkupoikana saamaani lahjaa ja tunnelmaa. 

Isäni metsästi ja pääsin usein mukaan katsomaan ja kokemaan miltä harrastus näytti ja kuulosti. Erään kerran syksyllä hirvipassissa olin nukahtanut, vaikka oli räntäkeli. Isäni ei ollut raskinut herättää metsämiehen alkua vaan oli laittanut vaatetta pään alle ja puseron peitoksi. Siitä olin sitten virkeänä noussut eväiden syöntiin.”

 

Topakalla otteella metsätöihin

”Näistä edellä mainituista istutuksista varttui hyvä taimikon alku. Ollessani viidentoista ikäinen aloitin kasvavan metsän taimikonhoidot.  Taimien istutuksesta on kohta 30 vuotta ja hoidetut ja nyt jo harvennetut metsät ovat hyvässä kasvussa.”

 

Metsäalan oppiin

”Yläasteella pohdiskelin usein mikä ammatti kiinnostaa ja minne lähden opiskelemaan. Useimmiten huomasin ajatukseni olevan metsäalan tehtävissä, vaikka monia muitakin ammatteja kävi mielessä.

Lukiossa ajatus vahvistui, pääsin opiskelemaan (2009-2013) Mikkelin ammattikorkeakouluun metsälinjalle Nikkarilaan Pieksämäelle. Olimmekin sitten viimeiset Nikkarilasta valmistuneet, alan opiskelu siirtyi sittemmin Mikkeliin.”

”Opiskeluaikaan pääsin Keitele Forestille harjoitteluun, jona aikana sain opetella ja tehdä monipuolisesti alan töitä. Valmistuttuani metsäinsinööriksi aloitin työt Metsäkeskuksella, jossa työhöni kuuluivat koealamittaukset, metsän kartoitus- ja monenlaiset maastotyöt. Syksyllä 2013 silloinen Keiteleen metsäpäällikkö soitti ja ehdotti korjuuesimiehen pestiä. Siitä alkoivat työt Keiteleellä.

Tehtäviini kuuluivat hakkuiden valmistelu, aikataulutus ja laadun tarkkailu.”

 

Hankintaesimiehen tehtäviin

”Saarijärvi-Karstula-alueen hankintaesimiehen siirtyessä muihin töihin pääsin hoitamaan hänen aluettaan hankintaesimiehenä. Kyllähän se työ silloin muuttui vielä kiinnostavammaksi, työhön kuului enemmän yhteistyötä metsänomistajien kanssa.

 

Tämä nykyinen hankinta-alue on ollut työpaikkani nyt neljä vuotta. Pääsin tälle paikalle aikaisemman hankintaesimiehen eläköidyttyä.

Asustelen perheeni kanssa Konnevedellä lähellä omia metsiä. Näin tässä pari tietä on yhdistymässä yhdeksi. Meillä on jo uusia metsämiehen alkuja perheessä ja leikin varjolla on tehty metsätyöretkiä omiin metsiin.”

Matti Liimatainen on kuljettanut jo omia poikiaan metsään ja leikin varjolla on tehty metsätöitä. Asiaan kuuluu, että joka kerralla syödään vähintään eväsleivät ja juodaan mehut.

 

Hyväkuntoinen metsä tuottaa hyvin puuta

”Oma reseptini tuottavan metsän kasvatukseen on kierron alusta lähtien taimetus, varhaisperkaukset, harvennusten oikea-aikaisuus, yleensäkin seuranta miten metsä voi.

Jos metsä on kaukana, eikä ole mahdollisuuksia tehdä näitä asioita löytyy apua alan ammattilaisilta. Minulta saa vinkkejä hyvistä toimijoista.”

 

Hiilinielut

”Paljon on puhuttu hiilinieluista ja metsänomistajan niskaan on tullut syytteitä hiilinielujen vähenemisestä. Mielestäni asiaan vastataan parhaiten pitämällä metsät hyvässä kunnossa ja kasvussa. Tukista syntyvästä sahapuusta valmistetaan pitkäikäisä tuotteita, mm. taloja. Se on hiilensidontaa parhaimmillaan.”

 

Joukkuepelillä asiat sujuvat

Tämä hankintaesimiehen työ on luottotyötä, joukkuepeliä. Yhteistyöllä suunnitellen ja neuvotellen saavutetaan paras lopputulos. Esimerkiksi hakkuukoneen kuljettaja saattaa ehdottaa toista ajouraa kuin itse olin suunnitellut. Jos välittää työstä ja toisista niin pienikin asia tuodaan esille ja saadaan yhdessä vielä parempi lopputulos aikaan. Annankin tässä kiitokset hakkuuketjulle ja automiehille, ilman heidän ammattitaitoaan ei tästä työstä paljon tulisi mitään.

Isoin kiitos on se, kun metsänomistaja ottaa uudelleen yhteyttä ja pyytää tarjouksen leimikostaan.

 

Hankintaesimies

Matti Liimatainen

Puh. 040 630 8988

matti.liimatainen@keitelegroup.fi

Laukaa, Saarijärvi ja Äänekoski