25.9.2025
Syksy on puukaupan aikaa
Syyskauden puukauppaa on käyty tasaisesti ja hintojen suhteen lopputuotemarkkinaan sopeutuen. Sahatavaran markkinassa on paljon epävarmuutta ja yleisesti kysyntä ja hinta ovat heikentyneet. Näkymä eteenpäin on myös todella lyhyt. Isot geopoliittiset kriisit ja heilahteleva tullipolitiikka tuovat epävarmuutta, mikä näkyy rakentamisen heikkoutena ja sitä kautta sahatavaran kulutuksen vähenemisenä. Kriiseistä ehkäpä negatiivisimmin vaikuttaa nyt Gazan sota niin epäsuoraan kuin suoraan Israelin kautta, joka on tietynlainen solmukohta Lähi-Idän markkinaan. Iso haaste hintapuolella on dollarin ja jenin heikentyminen suhteessa euroon. Vaikka dollarimäärä pysyy samana, niin euroissa tulo on nyt 10 % pienempi. Heikentynyt lopputuotemarkkina on heijastunut myös tukin hintaa, joka on hieman laskenut. Pidemmällä aikajänteellä tarkastelleen puun hinta on vielä korkealla tasolla.
Keiteleen osalta oma jalostus – erityisesti liimapuun tuotanto Japanin markkinoille – pitää sahausta yllä ja luo peruskysyntää männylle. Kuusen tilanne on yleisesti ottaen tasaisempi kuin männyn, vaikka samat perushaasteet ovat molemmilla puulajeilla.
Sellun osalta ja siitä valmistetulla tuotteilla on pitkälti samat kysyntä- ja hintahaasteet kuin sahatavarallakin. Suomessa syksyn aikana tuotanto tehtailla rajoitetaan ja kuitupuuta käytetään hetkellisesti vähemmän. Luottamuksen lisääntyminen ja maailmankaupan piristyminen olisi enemmän kuin toivottua myös sellupuolelle.
Korjuuolosuhteet ovat metsissä olleet alkusyksyn ajan erinomaiset. Osin maastossa on ollut niin kuivaa, että talvikohteita on pystytty korjaamaan kesäkaudella. Toistaiseksi myöskään syyskuun sateet eivät ole aiheuttaneet ongelmia. Puuhuoltotilanne on siis korjuiden ja kuljetusten näkökulmasta ollut hyvä.
Keiteleen sahat ovat käynnissä ja ostamme puuta tasaisesti. Erityisesti olemme kiinnostuneita havutukkivaltaisista päätehakkuista kaikilla hankinta-alueilla. Keiteleen sahan ympäristössä painopiste on kuusitukkivaltaisissa kohteissa, kun taas Alajärven ja Kemijärven alueilla kiinnostavat mäntytukkivaltaiset kohteet. Sekä kesällä että talvella korjattavissa olevat uudistushakkuita halutaan ostaa. Kesällä korjattavissa olevat harvennukset ovat haluttuja, mutta talviharvennusten ostomahdollisuus on rajallisempi ja vaihtelee alueittain.
Syksy on puukaupan aikaa. Helppo ja turvallinen puukauppa lähtee liikkeelle yhteydenotosta oman alueen Keiteleen hankintaesimieheen.
Ilpo Pentinpuro
metsäpäällikkö
Keitele Group Oy
erinomainen kysyntä
parantunut sahatavaran kysyntä
heikko kysyntä